Opastettu kävelykierros Torpedolahden Satama-aukiolta Kuninkaansaareen. Kävelykierroksen aikana aikana tutustutaan Kuninkaansaaren värikkääseen historiaan Ruotsin vallan ajalta nykypäivään saakka, venäläiskaudella rakennettuihin puolustuslinnoituksiin sekä saaren monimuotoiseen luontoon ja maisemiin.
Saaren kaunis luonto ja kiehtova historia tekevät siitä erityislaatuisen retkikohteen. Kuninkaansaari on yhdistetty maapenkereellä Vallisaareen, jonne kesäkaudella liikennöi vesibussi mantereelta. Vallisaaresta kävellään oppaan johdolla Kuninkaansaaren puolelle. Opastus on mahdollista päättää esimerkiksi piknikpaikalle tai uimarannalle, ihastuttavien maisemien äärelle.
Oppaana toimii kokenut ammattilainen Maija Tuurnala, joka on asunut Kuninkaansaaressa syntymästään saakka. Opastuksissa yhdistyvät rakkaus luontoon, syvä kiinnostus historiaan ja omakohtainen saarten tuntemus vuosikymmenten ajalta.
Opastuksella liikutaan kumpuilevassa ja epätasaisessa maastossa, joten retkeen kannattaa varautua hyvillä jalkineilla ja säänmukaisella pukeutumisella. Vesipullo on hyvä olla mukana.
Retken kesto 1h. Ryhmän maksimikoko 30 henkilöä. Lähtö Torpedolahdelta. Opastus saatavilla ainoastaan suomenkielisenä.